12.7.2009 saavuin vihdoin Port Elizabethin lentokentälle, jossa minua odotti afrikkalaismies "Anna for All Africa Volunteers" - kyltin kanssa. Hän oli vapaaehtoistyöjärjestön edustaja ja yhdessä lähdimme autolla kohti African Dawnia. Yritin siinä totutella minulle vääränpuoleiseen liikenteeseen ja päästessämme savannin ympäröimälle hiekkatielle, katselin haltioissani gasellilauman juoksentelua tien vieressä; tajusin todella olevani Afrikassa.

Perillä keskuksessa minut ohjattiin laaksossa sijaitsevaan lodgeen, jossa huoneeni oli. Siellä Alice näytti, kuinka sähkölämmitteinen huopani toimii, ja jätti minut kotiutumaan ennen iltaruokaa. Kuulin myös heti olevani ensimmäinen suomalainen tässä paikassa ja paikan omistaja, Percy Hickman kutsuikin minua aina Miss Finlandiksi. Siirryin tutustumaan muihin vapaaehtoisiin tv-huoneeseemme, ja ruoan jälkeen käperryin puisessa majassani peiton alle.

Aamulla olin enemmän kuin kiitollinen lämpöhuovasta, sillä yö oli kylmä! Kaverini Suomessa jaksoivat miettiä, kuinka ruskettuneena tulen takaisin kotiin eivätkä he vieläkään ole oikein ymmärtäneet, että heinäkuu on Etelä-Afrikassa keskitalvea.

Sain ottaa rennosti ensimmäisen päivän ja tutustuin rauhassa keskukseen. Seuraavana päivänä aloitin työt normaalisti. Eläinten aamuruokinta alkoi noin 7.30 ja aamupala oli klo 9. Aamupalan jälkeen oli häkkien siivousta ja lehmien paimennusta toiselle laitumelle Eddien kanssa. Hieman työskentelyä hankaloitti Eddien vaikeaselkoinen afrikanenglanti, mutta hauskaa oli kuitenkin. Klo 13 syötiin lounasta, jonka jälkeen alkoi eläinten päiväruokinta. Pääsin ruokkimaan kädestä pikkukenguruita ja hätyyttelemään käytöshäiriöisiä amazon-papukaijoja kimpustani, ja totesin nauttivani joka hetkestä. Ruokinnan jälkeen tutustuin klinikkaan Sarahin kanssa. Sieltä löytyi niin yksisilmäinen papukaija, jalkansa murtanut servaali kuin 7-viikkoiset aavikkoilveksen pennut Tiana ja Diego. Kyllä siinä sydän suli, kun piti näitä pieniä villikissoja sylissään. Iltaa vietettiin tv-huoneessa elokuvaa katsellen sekä päärakennuksessa iltaruokaa syöden. Kävellessäni lodgelleni huomasin heti taskulampun tärkeyden; täysi pimeys tulee niin aikaisin, eihän silloin erota edes valkoihoista kaveria vieressäsi ilman taskulamppua.

Päivät kuluivat pitkälti samalla kaavalla eläimiä ruokkien ja häkkejä siivoten. Kuitenkin englantini parani koko ajan ja aloin oppia, miten valmistaa pro nutroa sekä ketkä eläimet saavat jam breadia ja ovat vastuullani esim. "lorikeet routea" suorittaessani. Myös eläimiä ja ihmisiä rupesi tuntemaan yhä paremmin, ja huomasi, kuinka mukavasti eri-ikäiset ihmiset eri kulttuureista tulevat hyvin toimeen keskenään. Suurin osa vapaaehtoisista oli brittejä, mutta löytyi sieltä myös hollantilainen, ranskalaisia, kenialainen, yhdysvaltalainen, ihan eteläafrikkalainen ja minä täältä pohjoisesta.

African Dawnia ympäröi iso luonnonpuisto eli suoritimme siis fence walkeja; lapiot ja viidakkoveitset mukana tukkimaan aidasta mm. sakaalien kaivamia aukkoja. Oli hauskaa katkoa akaasiapuita ja rämpiä hikisenä pusikossa, sainkin näillä reissuilla lempinimen cavegirl.

Vapaapäivänä lähdin Chloen ja Steven kanssa surffauskaupunki Jeffreys Bayhin. Kaupunki oli mielestäni hieno Billabong-liikkeineen ja kauniine rantoineen. Sieltä suuntasimme Seaviewin leijonapuistoon. Sieltä löytyivät myös mm. kirahvit ja seeprat, ja silittelimme 7kk:n ikäisiä leijonanuorukaisia. Valkoinen leijonauros ja tiikerit olivat upeita, ja nyt ymmärsin, kuinka suuria ne oikeasti ovat.

Toisen vapaani vietin Steven kanssa norsupuistossa, aivan Monkeylandin vieressä lähellä Plettenberg Baytä. Siellä tutustuimme sekä norsujen luonteeseen että ruumiinrakenteeseen. Pääsimme myös "kärsäkävelylle" eli kuljimme pienen metsän poikki norsujen rinnalla pitäen näitä kärsän päästä kiinni. Samalla reissulla toteutimme haaveemme hyppäämällä maailman korkeimmat benjit Tsitsikammassa Bloukransin sillalta; 216m rotkoon. Uskomaton kokemus, jonka vielä paikan työntekijät kruunasivat mahtavilla olemuksillaan! Upea päivä siis takana ja muistona kuvia ja dvd hypystä.

Matkani aikana tapasin upeita ihmisiä ja pääsin käsittelemään papukaijoja, apinoita, villikissoja ja monia muita eläimiä. Ennen matkaa sain kyllä kuulla olevani niin tyhmä kuin rohkeakin, kun nyt lähden hoitamaan yksin villieläimiä Afrikkaan, mutta nyt on unohtumaton parin viikon reissu takana ja kova ikävä takaisin. Muistoja on valtavasti, myös konkreettisia; papukaijojen rikkoma coretex-takkini sekä haavat ja naarmut käsissä. Eläinhoitola ja koko Etelä-Afrikka vastasivat kaikkia odotuksiani enkä malta odottaa näkeväni kaikkia asioita uudestaan!

Joskus pitää todellakin kuunnella enemmän sydäntä kuin järkeä. Tiesin sydämeni olevan jo ennestään osaksi Afrikassa, mutta nyt se on entistä enemmän. Eli ei muuta kuin: African Dawn, I'll be back!  

Return