Istuskelen pienessä puutarhassani alkuillasta. Johannesburgin väreilevä kuumuus helpottaa hieman. Keltavihreä Weaver (kutojalintu?) lentelee pieneen pensaspuuhun, nappaa varmoilla otteillaan yhden kapean lehden, lentää se nokassaan johonkin lähistölle. Ei kauaa, kun on takaisin. Pesäntekopuuhissa tämä kaunokainen selvästi. Pitkanokkainen ja julmaääninen Ibis-lintu valvoo katolla jotenkin levottomana. Minäkin olen pesäni tänne tehnyt, asettunut mukavaan kotiin, jonka helmena pieni uima-allas. Pari miehenmittaista vetoa vie altaan päästä päähän. Mutta suomalaiselle vesi tekee kutaa kuin votka venäläiselle.

Vuosi on vaihtunut rakettimaisesti kuten kaikkialla. Katseeni suuntautuu nyt tiukasti tulevan kesan FIFA Confederations Cupiin kesäkuussa ja seuraavan vuoden MM-lopputurnaukseen. Alan huvikseen laskeskella stadioniemme kapasiteetteja. MM-lopputurnauksessa pelataan 64 peliä, stadioneita kymmenen kaikkiaan. Saan bruttokeskiarvoksi per peli lähes 60 000 katsojaa. Nettokeskiarvo - media, vipit vähennettynä - lienee lähempänä 55 000 katsojaa.

Uljaat stadionimme ehostuvat ja valmistuvat ajoissa, näin tämä päivä kertoo. Stadionien tayttyminen on kuningashaaste. Katsoja-aines tulee muodostumaan varsin mielenkiintoisesti. On pelaavien joukkueiden omat kannattajat, tietysti FIFAn vipit ja ylivipit, sponsorien edustuskatsojat, median edustajat ja ns. yleiskatsojat, jotka koostuvat turnaukseen päässeiden muiden joukkueiden kannattajista ja sitten niistä ulkomaisista katsojista jotka kannattavat jalkapalloa aina riippumatta oman joukkueen karsintamenestyksesta.

Varsinaisen värin ja värinän tuovat sitten kaksi katsojakuntaa. Isäntämaan Etelä-Afrikan katsojille on luotu oma lippukategoriansa, edullisemmilla hinnoilla ja tietyillä muilla tekijöillä. Ja koska nämä ovat Afrikan omat kisat, lähinaapureista ja kauempaankin tältä mantereelta virtaa jalkapallointohimoisia katsojia luomaan sellaisen afrikkafiiliksen, ettei paremmasta väliä.
Olen jotenkin täysin vakuuttunut siitä, ettei tyhjiä kuppi-istuimia tarvitse vangita valokuviin. Meille jarjestäjille Afrikan ikioma katsomokäyttäytyminen asettaa ihan ainutlaatuiset haasteet: eiväthän he ole tottuneet pysymään paikoillaan edes sekunnin sadasosaa trumpettiensa seka huikaisevien tanssi- ja transsiesitystensa lumoissa. Mutta siksi juuri 2009 ja 2010 kannattaa kokea!

Vippiys isoissa tapahtumissa ajaa järjestäjät joskus valkotakkisten setien ja tätien vastaanotolle jo ennen alkuvihellystä. Kokemuksen rintaäänellä: yksi vippi vastaa kymmentä tavista ja tällä tarkoitan sitä turvallisuuteen, protokollaan, majoitukseen, kuljetukseen, tarjoiluun ja yleiseen ohjailuun liittyvaa vaivaa, huolta ja työtä. Ja yllättäen osalle vippejä siunaantuu isojen tapahtumien kynnyksellä jättiläismäinen sukulaisverkosto, joiden edessä terveinkin järjestelijä joutuu nitrolle.
Pohjoismaisessa EM-lopputurnaushaussa vuodelle 2008 lanseerasimme MIP-ajattelun. Jokainen stadionilla on MIP, Most Important Person, Tärkein. Olen päättänyt yrittää ajaa samaa filosofiaa täällä. MIP-viitekehykseen uppoavat vipitkin oikeanlaisesti.

Vuonna 1995 kutsuimme Palloliiton nimissä urheilujärjestöt suvaitsevaisuuden, solidaarisuuden ja samanarvoisuuden penkkariajelulle. Kokoonnuimme Olympiastadionimme sisäpihalle, josta penkkariautot starttasivat kietueelle Helsingissä. Valkoinen tai musta, minä tykkään susta, ja muut iskulauseet kaikuivat lavalta.

Päädyimme viemään viestimme Eduskuntatalon portaille, kuten niin monet muut ovat tehneet. Arvovaltainen vastaanottokomitea urheiluministeri Claes Anderssonia myöten kuunteli sanomaamme. Suurimman huomion vei MIP Jean-Marc Bosman, joka juuri oli onnistunut räjäyttämään sirpaileiksi jalkapallossa vallinneen siirtojärjestelmän.

Palauduimme Stadionin sisäradalle, jossa juhlimme yhdessä suvaitsevaisuutta. Tilaisuuden erikoisimmaksi tapahtumaksi nousi Palloliiton nykyisen puheenjohtaja Pekka Hämäläisen säveltämän ja esittamän (P.Alajan sanoitus) Bosman-valssin ensisoitto, jonka tahdissa Mr. Bosman vaimoineen tanssi askeleet, jotka juuri olivat aiheuttaneet kaaoksen jalkapallomme kiemuroissa.Muistelen lämmöllä tätä tapahtumaa, jossa raja-aidat rikkomalla saadaan ihmiset ajattelemaan, etta totuuksia on aina monta - ystäviä, kavereita, kohtalotovereita silti voidaan olla.

Stadionin sisäradalta lennähdän keskusteluun, jota olen seurannut Rakkaimman Suomalaisen Pyhättömme tulevaisuudesta. Olympiastadion elää suomalaisen sydämessä aina. Jotta se eläisi ikuisesti, tehtäköön oikeutta sille sekä niille urheilu- ja kulttuurilajeille, jotka siihen uskovat ja haluavat sitä käyttää.

Olympiastadionin vihreä vera korjataan jalkapallon kansainväliset mitat täyttäväksi vuoteen 2010 mennessä, siis minimi 68 metriä kertaa 105 metriä. En muuten voi kuvitella, että yleisurheilijat hyväksyisivät seitsemän radan stadionin. Olympiastadion katetaan kaarteita myöten vuoteen 2012 mennessä. Samaan hengenvetäykseen pääkatsomon puoleinen yleisötila laajennetaan Pallokentän katsomoihin asti ns. sisäpihan päälle. Joukkueiden liikenne Stadionille rakennetaan sisäpihan alle, sinne ja muualle lähistölle maanalaisesti saadaan hurjasti parkki- ja muuta toimintatilaa.

Kapasiteetti nostetaan vähintäin 50 000 katsojaan netto. Kaarteiden ja ns. itäkatsomon sisätilat kunnostetaan 2000-luvun ihmiselle. Olympiastadion ja sen lähialue - Finnair-stadion, Pallokenttä, Jäähalli, Eläintarha, Kisahalli, Uimastadion ainakin - kytketään hallinnollisesti yhden yksikön haltuun liikuntatoimen tahtipuikossa.
Koko alueen nimeksi Olympiapuisto tai Frenckellin Puisto. Ja Suomi jarjestää EM-yleisurheilut, UEFA Cupin loppuottelut, Gymnaestradat ja monet muut geimit vuoteen 2015 mennessa ja sen jälkeen.

Tampereen kaupunki on rakentanut Ratinaansa pieteetillä. Nyt Ratinassa on 20 000 katsojan valmius, ja piirustukset ovat olemassa kokonaan katettuun 40 000 katsojan stadioniin. Tarvitsemme sekä Olympiastadionin etta Ratinan. Ajatelkaa viela Turkua, joka on uskaltanut ensin panostaa Urheilupuistoon ja sitten Veritas-stadioniin, myös yksityisten avulla. Esimerkki vie mukanaan ja tuo katsomot täyteen. Jos ajatellaan Helsinkiä, Tamperetta tai Turkua, jokaisen suurin etu on näiden areenoiden sijainti, sijainti, sijainti. Ei missään maailmassa ole vastaavaa!Johannesburgin Apartheid-museossa sanotaan, etta apartheid kuuluu museoon. Urheilu ei voi kuulua Olympiastadion-nimiseen museoon Suomessa.

MIP-terveisin, Pertti Alaja

Kolumni on julkaistu Urheilulehdessä 8.1.2009 www.urheilulehti.fi

Return