Ota yhteyttä!
Suomi - Etelä-Afrikka Seura ry
PL 535
00101 Helsinki

Iikka Saunamäki 
iikka.saunamaki((ät))afrikka.net
+358 40 720 4052


Suomi-Etelä-Afrikka-seura

03/04/09

Johannesburger I


Nimeni sattuu olemaan Pertti Johannes Alaja. Johannesburg asettuu kohtalokseni sinä lokakuun päivänä, kun Etelä-Afrikan vuoden 2010 MM-kisoista vastaava toimitusjohtaja Danny Jordaan soittaa tarjoten turnausjohtajan paikkaa omassa organisaatiossaan.

Nimi on enne. Marraskuun 10. paivänä suuntaan Johannesburgiin tähän tehtävään. Helsingin lentoasemalla saan psykosomaattisen reaktion. Maha sekoaa, olo on huono kuin dopinginsa ottaneella. Niin monta hyvästelyä takana, niin paljon uutta edessä. Tokenen Münchenissä, jossa odotan yölentoa kahden vuoden pääpaikkaani. Sitä ennen kaksoisveljeni Erkki on kirjoittanut oman Respectinsa tähän lehteen. Antaa "Pojan" kirjoittaa, ajattelen. Respect to him. Olen myös sopinut päätoimittaja Röngän kanssa tarjoavani kerran kuussa oman Johannesburgerini kolmella kerroksella rakastamani Urheilulehden lukijoille.


Nimeni sattuu olemaan Pertti Johannes Alaja. Johannesburg asettuu kohtalokseni sinä lokakuun päivänä, kun Etelä-Afrikan vuoden 2010 MM-kisoista vastaava toimitusjohtaja Danny Jordaan soittaa tarjoten turnausjohtajan paikkaa omassa organisaatiossaan.
Nimi on enne. Marraskuun 10. paivänä suuntaan Johannesburgiin tähän tehtävään. Helsingin lentoasemalla saan psykosomaattisen reaktion. Maha sekoaa, olo on huono kuin dopinginsa ottaneella. Niin monta hyvästelyä takana, niin paljon uutta edessä. Tokenen Münchenissä, jossa odotan yölentoa kahden vuoden pääpaikkaani.

Sitä ennen kaksoisveljeni Erkki on kirjoittanut oman Respectinsa tähän lehteen. Antaa "Pojan" kirjoittaa, ajattelen. Respect to him. Olen myös sopinut päätoimittaja Röngän kanssa tarjoavani kerran kuussa oman Johannesburgerini kolmella kerroksella rakastamani Urheilulehden lukijoille.

Johannesburg on Etelä-Afrikan pulssi kaupallisessa mielessä. Sijaiten 1700 metrin korkeudella se hengastyttää asukastaan. Aurinko iskee kovaa ja korkealta. Kuumuus on iholla mutta ei tunnu kostealta. Näin kesäaikaan tuulet ja sateet tulevat usein iltapäivällä. Illalla lepää autuaallinen lämpö kaupunkia piirtävien tornien kupeessa.

Johannesburg syntyi 1800-luvun lopussa kullan kuumeeseen. Maassa, jossa erilläänolo " apartheid" laillistettiin 1948, puhutaan 11 virallista kieltä. Nelson Mandela otti johdon 1994 murskattuaan mustien eristämisen lähes aseitta, aseista riisuvasti. Kaksi vuotta siitä, vuonna 1996, FIFA lähetti minut selvittamään Etela-Afrikan Jalkapalloliiton sisäistä sotkua. Onnistuimme ratkaisemaan ristiriidat.

Vuonna 2003 sain olla taas FIFAn riveissä Etelä-Afrikassa. Viiden miehen tutkimuskomissio kävi kaikissa viidessä vuoden 2010 MM-lopputurnauksen hakijamaassa ja teki selvityksensä ja ehdotuksensa FIFA:n hallitukselle huhtikuussa 2004. Kaikki hakijamaat olivat afrikkalaisia. Tämä maa, tämä taivas nousi listallamme ykköseksi. Ja Etelä-Afrikka voitti. Minulla on siis jalanjalkiä Etelä-Afrikan kamarassa.

Työpaikkani sijaitsee kuuluisan Soweton (South Western Townships) kaupunkilähiön lähellä. Etelä-Afrikan Jalkapalloliitto on antanut komean talonsa kisojen järjestelykomitean käyttöön ja muuttanut itse lähistölle väliaikaisesti. Työpaikkani viereen nousee uusi loistelias Soccer City -stadion, jossa pelataan MM-kisojen avausottelu, finaali ja paljon muuta. Joka ainut aamu näkee stadionin rakenteiden alkavan muistuttaa stadionia, jonne mahtuu yli 90 000 katsojaa.
Meitä on lähes kaksisataa, jos laskee FIFAn oman organisaation, joka myös työskentelee tiloissamme. Mustat, värilliset, valkoiset ja intianalkuperäiset; kaikki työskentelevät sulassa sovussa keskenään. Kuulunen valkoisiin, mutta Suomesta vasta tulleena kuulun vitivalkoisten kerhoon. Apartheid-museo Johannesburgissa muuten panee kävijäänsa kuusi-nolla. Kun ostan sisäänpääsylipun, joudun menemään sisään valkoisten kaytävää pitkin.

Viime viikonlopun suomalaismenestys hiihtolajeissa laittaa nystyrät kierroksille. Hotellihuoneessa viikkoja viettäneelle iskee hotellikuolema. Kutsuisin sitä mielelläni hotelliapatiaksi. Alkuviikosta yllätän itseni kolme kerrosta ylempänä huonettani vastaavasta paikasta. Huoneen ovi on auki ja tavarat puhdistettu. En onneksi ehdi huutaa apujoukkoja, kun tajuan että 732 on eri asia kuin 432.

Ryynänen, Koivuranta, Saarinen, Kuitunen, Poutiainen ja mäkijengi menestyvät loistavasti, vaikka Hiihtoliiton toimistossa joudutaan viettämään pakkolomailua. Huoneeni alkaa elää pohtiessani lajiliittojen todellista merkitystä. Ne ovat aina lajin kansainvälisen keskusliiton auktorisoimia edustajia omassa maassaan.

Huippu-urheilu huippu-urheilijoiden omien valmentajien, agenttien, sponsorien ja muiden tukijoukkojen kanssa irtoaa jossain vaiheessa useimmiten näistä lajiliiton kantimista. Viralliset yhteydet, urheilukisojen järjestelyt, ja pakollinen kirjeenvaihto tietty kulkevat lajiliiton kautta.
Kuinka moni näistä viime viikonlopun menestyjistä suree Hiihtoliiton tilaa, pahoillaan on varmasti moni. Hiihtoliiton uusi synnytys voi koitua siunaukseksi. Kun liitot kuuluvat nykyään ns. kolmanteen sektoriin, sieltäkin pulahtaa uusia yhteiskunnallisia tehtäviä ylen aikaa. Kuinka pitää hanska siinä hommassa, johon alunperin velvoitettiin.

Nuorison liikuttaminen ja kasvattaminen liikuntafriikeiksi tai huipputasolle on aina ykkösasia. Liittoa tarvitaan seurojen tueksi. Jos Palloliiton pääsihteerinä ilmoittaisin FIFA:n puheenjohtajalle Sepp Blatterille, että seuraavassa FIFA-kongressissa Palloliittoa edustaa Puistolan Urheilijoiden delegaatio, olen kohtuullisen varma, että FIFA:n vastauskirjeessä lukee vapaasti käännettynä: Kivat Sulle ja Hyvät Jussit . Ja niin vaikka asuin 1990-luvun alussa Puistolassa samassa paritalossa maajoukkuepelaaja Pasi Tauriaisen kanssa. Jokaiselle liitolle tekee hyvää pohtia aika ajoin perimmäistä missiotaan.

Huomaan törmäileväni ihmisiin Johannesburgissa. Se ei johdu nautintoaineista. Edesmennyt isäni Martti oli vasenkätinen. Kaksoisveljeni Erkin kanssa opimme oikeakätisinä kuitenkin laittamaan veitsen vasempaan ja haarukan oikeaan käteen ruokailutilanteissa. Elämäni ajan tajuan kulkevani aina mieluummin vasenta kaistaa, eräänlaista puolivasemmistolaisuutta siis. Täällä liikenne on autojen ja ihmisten kesken vasemmanpuoleista. Kun yritän sitkeästi harjoituttaa itseäni suojatiellä katsomaan ensin oikealle, sitten vasemmalle ja sitten vielä kerran oikealle, joku ruuvi mekanismissani putoaa sillä seurauksella, että työpaikallani, hotellin käytävillä ja marketeissa kuitenkin kuljen oikeaa puolta. Astun vastaantulevien varpaille. Siitä tulee mikkihiirimäinen olo.

Mutta ihmiset ovat ystävällisiä. Leopardi, leijona, virtahepo, puhveli ja elefantti muodostavat Etelä-Afrikan kuuluisan Big Fiven, Suuren Vitosen. Suomi on kaukana, eikä näy CNN:n sääennustuksissa. Mitä ihmettä Norja ja Ruotsi ovat tehneet paremmin päästessään aina kartalle!

Give me Five! Pertti Alaja

 Kolumni on julkaistu Urheilulehdessä 4.12.2008 www.urheilulehti.fi