Finland-South Africa Association
SUOMI-ETELÄ-AFRIKKA SEURA SUOMEN YRITTÄJÄT PROJEKTIGALLERIA
 
MUSA, Kapkaupunki

Musalla on pikkuruinen kioski Kapkaupungin pohjoispuolella Dooranbachin hökkelikylässä. Puista ja pellistä kyhätyssä hökkelissä Musa myy hedelmiä ja sipsejä. Nyt hän esittelee ylpeänä uusinta myyntiartikkeliaan: rautanauloja. Hän ostaa niitä tukusta 15 centillä ja myy eteenpäin yhdellä randilla. Musa suunnittelee muuttavansa pikku kauppansa pikkuhiljaa rautakaupaksi ja maalailee jo mielessään uutta komeaa kylttiä ihan oikealle kaupalle: ”Musa’s Hardware”.

Tähän on vielä matkaa. Sateella tuotteet kastuvat, koska katto ja seinät vuotavat. Yöksi kaikki myytävä on vietävä kotiin, sillä hökkeliä ei saa lukkoon ja puuseinien läpi olisi varkaitten joka tapauksessa liian helppoa tulla. Musa haluaisi rakentaa vankemman rakennuksen, mutta yksityisen maalta ei koskaan tiedä milloin joutuu lähtemään. Dooranbachissa on monta vastaavaa pikku spazashopia. Musan yrityksen valttina on kuitenkin oiva sijainti: kioski sijaitsee aivan hökkelikylään johtavan tien suulla.

Musa perusti kioskin 25-vuotiaana, vuonna 2002. Hän oli tehnyt erinäisiä pätkätöitä, mm. puutarhurina, mutta huomasi pian, ettei se ollut hänen alaansa. Siskolla oli oma kauppa, jossa nuorukainen oppi kaupanteon alkeet. Mies päätti ryhtyä kauppiaaksi ja sai säästettyä 200 randia (22 euroa), joka oli hänen yrityksensä alkupääoma. Helmikuusta 2007 asti Musa on osallistunut Suomi-Etelä-Afrikka-seuran järjestämälle pienyrittäjäkurssille. Hän on oppinut hallitsemaan varastoaan paremmin sekä budjetoimaan yrityksensä toimintaa.

Lokakuussa 2006 alueella paloi 50 hökkeliä, mutta Musan kauppa ja edempänä sijaitseva koti onneksi säästyivät tuhoilta.
Untitled Document
Mikroyrittäjyyskoulutus Etelä-Afrikassa


Tutustu projektiin oheisten koulutettujen kautta - ja tule Sinäkin tekemään hyvää!
1 Sbongile ja Phumzile
2 Mzingisi
3 Musa
4 Moses
5 Gadija
6 Lilian Petulia
7 Nora
8 Sylvia
9 Watson


Osallistu kampanjaan »»
 
Untitled Document
Keräyslupanumero: OKH183A ESLH-2007-02447/Tu-52 | Finland-South Africa Association | Developing Micro Entreneurship in South Africa 2005-2008
Address: PO Box 535 00101 Helsinki Finland | www.arfikka.net